TYTTÖKUNINKAAN Suomen ensi-ilta Turussa 9.12.!

tyttokuningasLähes kokonaan Turussa kuvattu Tyttökuningas (The Girl King) -elokuva saa muualla Suomessa ensi-iltansa perjantaina 11. joulukuuta, mutta Turussa elokuvan voi nähdä jo kaksi päivää aiemmin.

Turun Kinopalatsissa järjestetään keskiviikkona 9. joulukuuta kutsuvierasnäytös, jonka kanssa samaan aikaan olevaan näytökseen voi poikkeuksellisesti kuka vain ostaa lipun. Näytös on samalla Tyttökuninkaan ensi-ilta Suomessa. Näytökseen lippuja myy Finnkino.

Elokuva kuvattiin paria päivää lukuun ottamatta kokonaan Turussa, jossa linna ja tuomiokirkko ovat näyttävästi esillä. Lisäksi Tyttökuninkaan kuvauksissa oli yhteensä mukana miltei 800 paikallista avustajaa. Erään Kristiinan kirjeen mukaan hänet on jopa saatettu alkuun juuri Turun linnassa, jossa Kustaa II Adolf ja Maria Eleonora vierailivat alkuvuodesta 1626.

Tyttökuningas on Mika Kaurismäen ohjaama kansainvälinen suurtuotanto, jonka pääosassa nähdään Ruotsin Ylitorniolta kotoisin oleva näyttelijätär Malin Buska.

Maailmanensi-iltansa Tyttökuningas sai syyskuussa pidetyillä Montrealin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Tyttökuningas voitti festivaaleilla myös kaksi palkintoa, yleisöpalkinnon ja Malin  Buska  palkittiin festivaalin parhaana näyttelijänä.

Tyttökuningas on kertomus 1600-luvulla eläneestä Ruotsin kuningatar Kristiinasta, joka isänsä kuoltua päätyi kruununperijäksi jo kuusivuotiaana ja maan hallitsijaksi 18-vuotiaana. Kristiinaa luultiin syntyessään pojaksi, ja hänet kasvatettiin isänsä pyynnöstä prinssinä. Nuori kuningatar rikkoikin aikansa naiskäsityksiä, sillä Kristiina muun muassa piti metsästyksestä ja miekkailusta.

Kuningattaren tärkeimmäksi tehtäväksi nähtiin naimisiinmeno ja miespuolisen perillisen synnyttäminen. Kristiina sen sijaan halusi keskittyä tarjoamaan alamaisilleen sivistystä, vaalimaan tieteitä ja lopettamaan kolmikymmenvuotinen sota katolilaisten ja protestanttien välillä. Kristiinan tilannetta ei myöskään auttanut hovin silmissä rakkaus hovineito Ebba Sparrea kohtaan.

Tyttökuninkaassa  nähdään joukko kansainvälisiä tähtiä, kuten ruotsalaiset Malin  ja Michael Nyqvist sekä kanadalaiset Sarah Gadon ja LucasBryant. Valkokankaalla nähdään myös suomalaisia huippunimiä, kuten Laura Birn, Samuli Edelmann, Mikko Leppilampi ja Ville Virtanen. Elokuvan on käsikirjoittanut palkittu Michel Marc Bouchard.

Länsi-Suomen elokuvakomissio ja Turun kaupunki ovat olleet mukana tukemassa elokuvaa. Sitä varten pistettiin pystyyn puvustamo, jonka puitteissa turkulaiset tekstiilialan ammattilaiset olivat puvustamassa Tyttökuningas-elokuvaa. Puvustamon valmistamia vaatteita, asusteita ja koruja, joita elokuvassa nähdään, voi myös käydä katsomassa Turun linnassa olevassa näyttelyssä, joka jatkuu 6. maaliskuuta asti.

Osta liput näytökseen Finnkinon sivuilta: www.finnkino.fi/Websales/Show/817637/?dt=09.12.2015&area=1022#page=%2FWe…