Uutta musiikkia työstävä TAISKA tähdittää Kari Tapio-konserttia Pellossa

TAISKA4b

Kari Tapio 70 vuotta- Sydämeni Lyö-kiertue saapuu  pohjoiseen ja lappilaisvierailijana  Pellon Rohkihallissa 28. marraskuuta on  Taiska. Muut illan artistit ovat Ilkka Vainio, Saska Helmikallio, Jani Jalkanen ja Dimitri Keiski.

Kemissä jo kolmisenkymmentä vuotta asuneen Hannele Kauppisen päätyö  on ollut teatteri,  mutta paremmin kansa tuntee hänet edelleen laulaja Taiskana, sillä hänen hittinsä 1970-luvulta soivat yhä taajaan radioaalloilla.

Keikkoja Taiska  sanoo tekevänsä edelleen, muttei mitenkään tasaiseen tahtiin.

– Kari Tapion konsertin lisäksi  tälle vuodelle on sovittu vielä ainakin keikka Kemin Ankkurissa lauantaina 19. joulukuuta, jossa esitän hittejäni ja tietysti fiilistellään joulua. Ensi vuoden puolella sitten tehdään taas trubaduurikeikkoja poikani Eliaksen kanssa.

Taiska lupaa myös uutta levyä piakkoin. Biisejä syntyy jatkuvasti ja hän sanoo panostaneensa nimenomaan tekstien kirjoittamiseen.

– Omaa matskua alkaa olla jo niin paljon kasassa,  että tässä haeskellaan jo sopivia, näkemyksellisiä yhteistyökumppaneita.

Turhan usein persoonallisen äänen omaava Taiska ei ole levytysstudiossa vieraillut. Viimeksi kymmenen  vuotta sitten häneltä ilmestyi tuplakokoelma Matkalla, jolla oli kaksi hänen kirjoittamaa uutta biisiä Marenkiranta ja Saat saattaa mua ja nelisen vuotta sitten tuli Hitit-levy, jolla hän lauloi uusiksi kaikki suurimmat menestyksensä Haltin häistä Mombasaan  ja uusina kuultiin laulut Lähellä jokainen sydän ja Milloin etsit lastasi.

Ensimmäisen kerran Taiska levytti  keväällä 1975. Päivää ennen kuin hänen vaaleille kutreilleen painettiin valkolakki, hän osallistui laulukilpailuun, jonka voitti. Palkintona oli singlen teko Finnlevylle. Hän sai levyttää jo klassikoksi muodostuneen Mombasan, jonka menestys ei tullut hetkessä.

– Sen julkaisusta oli mennyt jo yli vuosi. Olin unohtanut jo koko Mombasan, enkä ollut tehnyt edes keikkoja, kun se yhtäkkiä pamahti Listan ykköseksi. Oltiin tyttökaverin kanssa viettämässä Heinolan leirintäalueella juhannusta ja istuttiin laiturilla. Meillä oli pieni matkaradio ja sieltä tuli Lista. Kuunneltiin ohjelmaa ja sitten tuli ykkösbiisi. Sanottiin, että se oli Mombasa. Säikähdin ja olin pyörtyä siihen paikkaan, Taiska muistelee.

Elettiin parasta kasettibuumia ja iskelmä myi hyvin. Mombasan jälkeen alkoi Taiskan keikkaruljanssi. Ensimmäisen albumin kannen kuvaukset veivät Taiskan Afrikan kuumalle hiekalle ja media piiritti häntä kotimaassa.

– Mombasan suosion salaisuutta on vaikea sanoa, mutta ehkä sen polveilevuus ja ei niin yksinkertainen melodia vetoavat yhä ihmisiin, Taiska arvelee.

Kaikkein parhaimpana levytyksenään hän pitää kuitenkin Hiroshimaa, mutta sitä ennen hän menestyi myös lauluilla Haltin häät, Moi moi vain, Miksi näin ja Tahdon rakastella sinua.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin hän myöntää, että iskelmää hän ei ole halunnut painaa koskaan täysillä, vaikka laulaminen onkin hänelle kutsumus.

– Koskaan en tuntenut olevani kotona iskelmälaulajan kengissä. Iskelmä on yhtä tärkeä alue kuin kaikki muutkin, mutta minun kenttäni on rock ja pop, ja toisaalta teatterimusiikki. Ne hallitsen. samaan aikaan kun  lauloin Moi moi vain, kuuntelin kaikenlaista progea: Pink Floydia, Genesistä ja Frank Zappaa.

1980-luvun puolivälissä Taiskan ura loppui kuin seinään. Syiksi hän sanoo lapsen syntymän ja teatterikärpäsenpureman, jonka hän sai asuessaan Viitasaarella.

– Risto Kaskilahden kanssa aloitettiin siellä harrastajateatterin teko ja huomattiin, että se on meidän ala. Kun Risto pyrki teatterikouluun, niin minä pyrin perässä ohjaajalinjalle ja molemmat päästiin.

Valmistuttuaan Taiska sai kiinnityksen Kemin kaupunginteatteriin ja sen jälkeen hän on rikastuttanut monella lailla merilappilaista kulttuurielämää.