Vain Elämää-sarjan suosituin laulu ylitorniolaisen kynästä

http://www.youtube.com/watch?v=gbhrx0upPKo

Teeveen hittiohjelman Vain Elämää yksi tunteikkaimmista hetkistä oli kun  Jonne Aaron tulkitsi Kaija Koon tunnetuksi tekemän laulun Kylmä ilman sua. Sen hän omisti edesmenneelle isoäidilleen.

– Se ihminen oli mulle läheisin mitä mulla on koskaan ollut. Hän oli kuin äiti mulle, Negative-yhtyeen keulahahmo sanoi.

Kappale löytyy myös vähän yli kuukausi sitten ilmestyneeltä, jo 160 000 kotiin hankitulta Vain Elämää-kokoelmalta, jolta Iltalehden lukijat valitsivat Jonne Aaronin esityksen levyn parhaaksi.

Markku Impiö

Kylmä ilman sua-laulun on säveltänyt ja sanoittanut ylitorniolaislähtöinen Markku Impiö.

– Se syntyi kuin sormia napsauttamalla, tekijä kuvailee.

–  Sekä biisi että teksti tulivat kuin automaattikirjoituksella. Oli hieno hetki. Ei tarvinnut kuin välittää se tunnelma mikä oli päässä.

Kylmä ilman sua löytyy Kaija Koon vuoden 1993 läpimurtoalbumilta Tuulten Viemää, jolla ovat mukana myös ikivihreät Kuka keksi rakkauden ja Niin kaunis on hiljaisuus, nekin Impiön kynästä.

Markku tarjosi pakettia aikoinaan useammalle levy-yhtiölle, mutta hänelle sanottiin, ettei musiikki ole tarpeeksi hyvää 1990-lukulaiseen makuun ja vasta kolmas levy-yhtiö tajusi että heillä oli hyppysissään kultakimpale.

Tuulten viemää räjäytti potin ja levy oli 66 viikkoa Suomen virallisella albumilistalla, sitä on tähän mennessä myyty yli 175 000 kappaletta ja se on kaikkien aikojen myyntitilastoissa sijalla 6. Vuoden 1994 Emma-gaalassa Kaija ja Markku putsasivat pöydän vieden illan päätteeksi kotiin 5 Emmaa.

Sen jälkeen he ovat tehneet  kimpassa seitsemän albumia, joiden yhteismyynti on lähellä 500 000.  Vaikka nyttemmin, pariskunta on jo eronnut, yhteys ei ole katkennut.

– Mihinkäs se pantteri pilkuistaan pääsee eli musiikkia teen Kaijan kanssa edelleenkin, vaikken niin paljon kuin aiemmin,  tuumailee Impiö, jota voitaneen kutsua Kaija Koon hovilauluntekijäksi, sillä harvat muut ovat hänen laulujaan levyttäneet.

Järvenpäässä omaa 24/7-studiotaan pyörittävä Markku  on menestyksestään huolimatta, suurelle yleisölle varsin tuntematon.

Lehtien sivuilla häntä on vähän nähty, sillä hän ei kaipaa turhaa julkisuutta. Tässä kuitenkin tästä entisestä tornionlaaksolaisesta hiukan triviatietoa.

Markun isä oli vuonna 2006 edesmennyt kansanedustaja, pappi ja Ylitornion kristillisen kansanopiston rehtori Lauri Impiö ja äiti, nykyisin Jyväskylässä asuva eläkkeellä oleva opettaja Leena, joka tunnetaan virsiteksteistä, runokirjoista, lehtikirjoituksista ja pienoisnäytelmistä.

Teini-ikään Markku kasvoi Ylitorniolla ja Torniossa hän kävi syntymässä 21.3.1965.

Musisoinnin Impiö aloitti viisivuotiaana pianolla soittamalla klassista, mutta ensiaskelia kevyemmälle puolelle hän ehti ottaa jo Ylitorniolla. Rockbändiviritelmä OGG eli pitkän kaavan mukaan Ougadougou hänellä oli muun muassa Reijo Angerian kanssa.

Kun isä oli kansanedustajana, hänellä oli kakkosasunto Helsingissä ja sinne muutti myös Markku. Kruunuhaassa hän kävi Sibelius-lukion ja pääsi ylioppilaaksi 1984. Sen jälkeen hän pyrki Sibelius-Akatemiaan ja pääsi. Opiskelua enemmän häntä kuitenkin kiinnosti tekeminen. Lukioaikana tulivat soitot Steel Cityssä, jossa Kaija oli vokalistina ja Sibiksen opiskelut jäivät hiukan kesken, kun Markku alkoi tehdä mainosmusiikkia televisioon ja radioon.

Kaija Koo oli mukana alusta asti, laulamassa ja tekemässä puheosuuksia spotteihin, mutta ehti kulua yli 10 vuotta ennen kuin Markku alkoi kirjoittaa hänelle biisejä ja tehdä suomalaista kevyen musiikin historiaa.