Vanhoja herroja Luulajan keväässä

Tomas Ledin, Janne Schaffer, Pugh Rogefeldt ja Mikael Wiehe. Kaikkilla heillä on mittarissa muusikon taivalta jo 40 vuotta, mutta vanhat jaksaa heilua ja kaikki he ovat tulossa kevään mittaan Luulajaan. Ja kun katsoo vuotta 2013 pidemmälle, kesäkuussa saapuu keikalle ruotsalaisista kestosuosikeista myös Ulf Lundell ja syyskuussa Norrbotten Big Bandin vieraaksi Mikael Rickfors(x-Hollies, x-Bamboo), jota kuullaan hyvässä lykyssä myös Haaparannalla.

Suomessa laulustaan Sommaren är kort parhaiten tunnettu Tomas Ledin täytti vuosi sitten 60 vuotta ja ruotsalaisyleisö palkitsi hänet ruhtinaallisesti. 2012 oli Ledinin menestyksekkäin vuosi artistina. Luulajan Coop Areenalla, 8. ja 9. maaliskuuta, nähtävä Showtime on saanut, niin etelän kriitikot kuin yleisönkin syttymään. Ledinin showta on esitetty täysille katsomoille muun muassa Göteborgin Rondossa 120 kertaa ja Tukholman Circuksessa 60 kertaa.

Tomas sai viime vuonna myös oman Allsång på Skansen-ohjelmansa. Se keräsi heinäkuussa laulamaan Ledinin hittejä 27 000 ihmistä ja teeveessä ohjelmaa katsoi suorana Ruotsissa ja Suomessa 1,2 miljoonaa katselijaa.

Levytysrintamalla tapahtui myös. Triplakokoelma 40 år/40hits oli Ruotsin listaykkösenä koko kesän ja möi platinaa. Hän teki myös uransa Svensktoppen-ennätyksensä laululla Den jag kunde va, joka pysyi listalla 46 viikkoa.

Viime juhannuksena kitaristi Janne Schaffer esitti oman elämänsä potpurin Meänfestivaaleilla Erkheikissä. Kuultiin Abbaa, Electric Banana Bandiä ja Ted Gärdestadin Satellit-tyyppistä poppia. Siis enempi party-meininkiä, mutta sitä 1970-luvun progemaalaria ”Ruotsin Jukka Tolosta” jäi kaipaamaan. Pitkiä kitarakaaria, improvisointia ja mollivottoisia maalailuja, joissa hän on parhaimmillaan.

20. huhtikuuta tilanne kuitenkin korjaantuu, sillä Janne Schaffer esiintyy silloin Luulajan tuomiokirkossa urkuri Markus Warghin kanssa. Puolitoistatuntisessa konsertissa, joka alkaa klo 15 Ruotsin aikaa, kuullaan sekä klassista, että kevyttä. Viimeksi kaksikon esiintyessä samassa paikassa he aloittivat upealla Norrland-instrumentaalilla ja setissä oli yllätyksenä muun muassa Elvis-klassikko I can`t help falling in love with you.

Suomessa suureen suosioon noussut Vain Elämää-sarja kulkee Ruotsissa nimellä Så mycket bättre. Naapurissakin se on tuonut vanhoista artisteista esiin uusia puolia ja samalla antanut heidän uralleen uutta potkua. Pari vuotta sitten mukana oli ruotsalaisten yksi rakastetuimmista ja ylistetyimmistä lauluntekijöistä Mikael Wiehe. Tv-ohjelman jälkimainingeissa hän teki 80 keikkaa käsittävän Skandinavian kiertueen ja kokosi hittinsä albumille Alla Dessa Minnen, joka möi hetkessä kultaa.

Luulajan kulttuuritalolle 14.helmikuuta, Wiehe tulee kuitenkin esittelemään uusimman albuminsa musiikkia. Se on ironisesti nimeltään En Gammal Man. Levy sisältää folkkia, bluesia, cajunia ja countrya. Laulujen innoittajina ovat olleet Evert Taube, Mikis Theodorakis ja Ry Cooder ja Wiehe toivoo, että hänen uusin levynsä ei olisi vain aivojumppaa, vaan saisi myös lanteet heilumaan.

Pugh Rogefeldt oli mukana Så mycket bättre-ohjelmassa viime vuonna. Miss Liin versio Här kommer natten-laulusta sai tekijänsä Pughin kyyneliin ja suuri yleisö löysi hänet ohjelman kautta uudelleen.

Helmikuussa hän lähtee pitkästa aikaa pidemmälle kiertueelle. Luulajan kulttuuritalolla hän konsertoi 2.maaliskuuta basisti Hasse Tholinin ja rumpali Mikael Lyanderin kanssa ja kesällä hänet nähdään myös Kiirunafestivaaleilla.

Luulajan konsertissa kuullaan läpileikkaus hänen urastaan, joka alkoi vuonna 1969 albumilla Ja dä ä dä, jonka on sanottu olleen Ruotsin ensimmäinen rockalbumi.

Viimeksi hänet nähtiin pohjoisessa, äitinsä suvun mailla Tornionlaakson Ytterstissä, esittämässä viisi vuotta sitten juuri tuon klassikkolevyn kappaleita.

Pugh Rogefeldtiltä on ilmestynyt myös äskettäin 37 kappaleen tuplakokoelma, jolta löytyy tietysti myös se meille rakkain Muuttohaukka eli Aftonfalken.

Lisää Luulajan kulttuuritalon konsertteja: 5.1. Ramblin Minds, 30.1. First Aid Kit, 3.3. Petra Marklund, 9.3. Maria Schneider & Norrbotten Big Band, 24.3. Angelique Kidjo & NBB, 5.4. Takida, 6.4. Ebbot Lundberg(Soundtrack Of Our Lives) & NBB, 7.4. Mando Dio, 19.4. Pajala Tatawin, 26.4. Sarah Dawn Finer, , 14.6. Ulf Lundell, 14.9. Mikael Rickfors & NBB