Veikko Tiitto kirjoitti romaanin Irwinistä

Oulunsalolainen iskelmätutkija Veikko Tiitto on kirjoittanut  lähes 800-sivuisen romaanin Irwin Goodmanista.

Tiitto tunnetaan parhaiten Jamppa Tuomisen elämänkerran toisena kirjoittajana, mutta myös lukuisista Pomus-tietokannan asiantuntevista biografioista ja discografioista.

– Arvostan Irwiniä muusikkona yli kaiken ja hänen tuotannostaan harrastukseni lähes 40 vuotta sitten lähti käyntiin. Minulla on Irwinistä aivan oma näkemykseni, sellainen jota ei paljon julkisuudessa ole esille tullut.

– 1970-luvulla seurasin Irwinin vaiheita melko tarkasti, joten paljon on jäänyt mieleen ihan omakohtaista muistitietoa, kertoo Veikko ja toivoo, että kirja julkaistaisiin 14. syyskuuta, jolloin tulee 70 vuotta kuluneeksi Irwinin syntymästä

Kirjan kirjoittamisen Veikko aloitti  vuonna 2009 ja tällä hetkellä romaani kulkee työnimellä Laulajan Testamentti.  

Kirja  keskittyy Irwin Goodmanin viimeisiin elinpäiviin, hänen keikkamatkaansa itärajan taakse 11.-14. tammikuuta 1991.

Veikko Tiitto

– Sairas Irwin yrittää raahautua vielä viimeisillä voimillaan keikalle. Matkalla hän muistelee mennyttä elämäänsä, nuoruuttaan ja uraansa nousuineen ja laskuineen. Hän saa samalla valmiiksi kaksi laulua, jotka on luvannut tehdä. Mikkelin kautta ajetaan Viipuriin, mutta lääkärissä käynnin takia laulaja myöhästyy keikaltaan. Paluumatkalla 14. tammikuuta hän menehtyy, kirjailija tiivistää.

Tiitto uskoo, että hänen Irwin-romaaninsa on vain välivaihe, mikä tarvitaan, jotta joku uskaltaa tosissaan tarttua tekemään oikeaa elämäkertaa, sillä sellainen hänestä Irwinistä vielä puuttuu.

– Minusta Vexi Salmi on Irwinille elämänkerran velkaa. Minä en ainakaan sellaisina pidä noita hänen kahta melko viihdepainotteista romaania, jotka Irwinin kuoleman jälkeen ilmestyivät.

Jos ei Vexi sitä tee, Veikko uskoo, että sen tekee varmasti joku muu, sillä  Irwin Goodman kiinnostaa  ja myy.

Veikko Tiiton Irwin-romaanin kustantaa ranualainen Mäntykustannus.

Irwin Goodmanista  puhutaan myös sunnuntaina 3.2. YLEn Radio Suomessa klo 13.00, kun otetaan varaslähtö Pekka Tapani Laineen Iskelmä-Suomi-sarjaan.