Videopostikortit grannista: Raj-Raj-Hasse hirvimetsällä ja Stefan Ytterstissä
TYYRE

Jo edesmennyt Tyyre nautiskelemassa kevätpäivästä

Pajalalaisen suosikkiyhtyeen Raj-Raj Bandin tappajahanuristi Hasse Notsten on tunnetusti armoitettu hirvimies.

Sain Hasselta hauskan videon, jossa hän ei ammu haulikolla, vaan kameralla.  Hänellä on aina ollut viisaita koiria. Muistan ikuisesti kun kävin Hassea haastattelemassa ja tapasin Tyyren.

Kun hän kaivoi esiin  2-rivisensä, ja heläytti ilmoille humpan, pohjanpystykorva Tyyre heittäytyi keittiön matolle selälleen ja alkoi laulaa. Hän on mukana myös  Raj-Raj Bandin ensilevyllä På Gränsen.

Nyt Hassen koiran nimi on Bingo, laulutaitoa en tiä, mutta viisas haukkuja kuitenkin.

Ps. Raj-Raj Band konsertoi 29. joulukuuta Luulajan kulttuuritalolla ja näyttää pahasti siltä, että iso sali on jo kymmenettä kertaa loppuunmyyty.

https://youtu.be/PeMoxRFHvtw

Övertorneån Kukasjärven kylässä kasvanut säveltäjä-pianisti Stefan Nilsson palasi 1970-luvun suosikkibändinsä Kornetin hengessä fuusiomusiikin pariin äskettäin  The Gift-albumillaan, joka alkaa komeasti kappaleella Yttersti. Se on tribuutti musiikkitapahtumalle Kalixissa, jonka taiteellisena johtajana hän on toiminut jo 15 vuotta. Mukana albumilla on myös afroa, filmimusiikkia ja yksi kappale Kornet-ajoilta.

Stefan lähetti  videon, jossa on mukana Ytterstin maisemia. Lisäyksenä syyskuun juttuuni   hän kertoi muun muassa sen verran juuristaan, että hänen äitinsä puhui suomea, muttei sitä koskaan oppinut, kun kotona puhuttiin vain ruotsia. Suomalainen basistilegenda Pekka Pohjola pyysi myös häntä bändiinsä.

Stefannilssonandersekborg

Stefan & Anders

Seuraavan kerran Stefan Nilssonin soittoa voi kuulla pohjoisessa Anders Ekborgin joulukonsertissa Luulajan kulttuuritalolla 28.11. klo 19.30.(r.a.)