VON HERTZEN BROTHERS Levin Hullu Poro Areenalle

von15julkkariKovasti maailmalla kehuja kerännyt persoonallinen Von Hertzen Brothers vauhdittaa kevättalvesta  julkaistavaa albumiaan New Day Rising-kiertueella, jonka ainoa Lapin keikka on tällä hetkellä 17.huhtikuuta Hullu Poro Areenalla, Levillä.

Uuteen levyyn on panostettu tosissaan. Levy leviää ympäri Euroopan ja Amerikkaankin. Se äänitettiin viime syksynä Kanadan Vancouverissa. Sen on tuottanut maailmankuulu Garth Richardson ja  miksaajana toimi arvostettu Randy Staub, joka on miksannut muun muassa Metallican Black –albumin, Alice in Chainsin, Michael Bubblen ja HIMin levyjä.

Mikko von Hertzen kertoo uusista tuulista näin: “Me ollaan rakennettu kansainvälistä uraa kovalla työllä ja pieteetillä nyt viisi vuotta ja kollektiivinen fiilis on se, että nyt jos koskaan pitää laittaa korkeempaa vaihdetta silmään. Lähtökohtaisesti me haettiin levylle maailmanluokan tuottajaa, jonka todella uskoisimme tuovan jotain lisää tähän kuvioon.

Von Hertzen Brothersin tulevan pitkäsoiton nimestä ja julkaisupäivästä tiedotetaan tarkemmin 21. tammikuuta.