Vuoden 2016 KEKSI-musiikkipalkinto-ehdokkaat valittu
karivaananen4

Kari Väänänen

K E K S I- musiikkipalkinto jaetaan   vuosittain pohjoisessa kevyen musiikin saralla ansioituneelle henkilölle, yhtyeelle  tai yhteisölle.

Ensimmäisen palkinnon saajan äänestivät Väylän Pyörre Musiikkiuutisten lukijat ja sen sai räppäri Talonpoika Lalli.

Vuonna 2015 Keksi-palkinnon voittajan valitsi muusikoista, toimittajista ja aktiivisista musiikki-ihmisistä koostuva  tuomaristo, joka äänesti voittajaksi ennakkoluulottomasti kiirunalaisen Willy Clay Bandin.

Tänäkin vuonna valinnan tekee  asiantuntijaraati, joka on koottu eri puolilta Lappia ja Tornionlaaksoa. Tiimiin kuuluu yhdeksän jäsentä, joista kaksi uutta  Risto Koskinen Kemistä ja Daniel Sandström  Pajalasta. Muut raatilaiset ovat Jari Marjala Savukoskelta, Irene Määttä  Pellosta, Hannele Kenttä Haaparannalta, Tauno Vähäjärvi Torniosta, VeePee Salmi Rovaniemeltä, Jukka Rajala Muoniosta ja Ilmari Aikio Ivalosta.

Vuoden 2016 uutisvirtaa läpikäydessä alla olevat 12 ehdokasta  nousivat esiin päällimmäisinä, joista jokainen ansaitsisi KEKSI-musiikkipalkinnon.

KARI VÄÄNÄNEN,  Kemijärvi  Hän sytytti  kotikaupunkiinsa Taivaan tulet, teki niistä hittisarjan  teeveelle ja sen vanavedessä syntyi muun muassa kaupunkifestivaali. Nyt vuoden verran hänellä on ollut Rovaniemen teatterin johtajuus  ja on syntynyt Vänän musiikkibaaria, jätskibaaria ja näytelmä Tulitikkuja lainaamassa, jossa yleisö pääsee laulamaan 1960–1970 -lukujen finnhittejä. Viime vuosilta hänet muistetaan keikoilta tulkitsemassa Tom Waitsiä ja 70-luvulta bändistä Johan Lewis & Korjaa Bois yhdessä Matti Pellonpään kanssa. Hän on Aki Kaurismäen luottonäyttelijä.>>> L´Italiano (Olen suomalainen) elokuvasta Rosso <<<

ULLA PIRTTIJÄRVI, Utsjoki  Angelin tyttöjen läpimurtolevyjen avainhahmo, joka lähti soolouralle ja on vuosikymmenet kuulunut saamelaismusiikin kärkikaartiin. Tänä vuonna on ilmestynyt mainio Rojk-levy suomalaisen Ulda-bändin kanssa. Aiemmin hän teki pitkään yhteistyötä norjalaisen Frozen-muusikon Frode Fjellheimin kanssa. >>> Aibbaseabmi <<<

JARKKO HONKANEN, Rovaniemi Iskelmän ammattilainen, joka on levyttänyt aiemmin muun muassa Sony-yhtiölle ja ollut mukana Seinäjoen Tangomarkkinoiden kuningaskisan kärkikahinoissa. Hän  julkaisi Taiga-yhtyeensä kanssa albumin Kaipuun Kyyneleitä, josta eniten mediahuomiota on saanut päivitetty Miljoona ruusua, jolla räppää KEKSI-musiikkipalkinnon ensimmäinen voittaja Talonpoika Lalli. Kappaleesta tehdyllä videolla vierailee myös Kari Väänänen. >>> Miljoona ruusua <<<

JARMO PUHAKKA, Rovaniemi Ansioitunut, pitkän linjan  festivaalijärjestäjä, joka pyörittänyt Roots`n River Bluesia ja Summertime Bluesia iät ja ajat.  Taiteilijanimellä Slim Butler  kitaristi on julkaissut nyt toisen albuminsa  Bad Intention, joka on kansainväliset mitat täyttävä,  huolella ja sydämellä tehty mustan rytmimusiikin kultakimpale. Eka kiekko valittiin vuoden blueslevyksi, niin Radio Suomen Bluesministerissä kuin Blues News-lehdessäkin. >>> Woman across the river/ Junk in the trunk <<<

JARI RAUTIO, Tervola Kymmenen vuotta sitten Termusa-leirin jälkilöylyissä  syntyi  brittiläisen rockabillylegenda Mark Harmanin ja tervolalaiskitaristin toimesta yhtye Hot Rod Rhythm Boys ja yhteistyö jatkuu edelleen. Keikkoja tehdään Keski-Eurooppaa myöten ja  viime pääsiäisenä juhlittiin toista  albumia The Boy Comes Home Today. Keikkakunnossa on myös Drillz-bändi Greedy Pig-kitaristi Pänen kanssa. >>> Ice cold <<<

JAN JOHANSSON,  Pajala Hanuristi-laulaja, joka on tehnyt  kansantaiteilija Vilho Ollikaisen elämää, lauluja ja runoja tutuiksi, sekä Ruotsissa että Suomessa. Hyvin työllistetty pelimanni soittaa myös yhtyeissä Jord, Jannes Frickeboda, Pajala Tatawin ja Julma) >>> Jord: Soma <<<

MIKA JEFREMOFF, Tornio Suosittu lappilaisen iskelmä-ja tanssimusiikkiperinteen jatkaja, jonka kappaleet soivat radioaalloilla ja jolla on uskollinen, alati kasvava fanikunta. Viimeisimmällä albumilla Lemmen tuulet hän sai jalan myös Radio Suomen oven väliin, joten suurempi suosio, on enää kulman takana ja hyvästä tuurista kiinni. >>> Lemmen tuulet <<<

TAPANI OLLONEN, Tornio Kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, jonka vuonna 2000 perustama Free Ride julkaisi parhaan levynsä, World Of Fools, joka purkitettiin Ahti Kortelaisen isännöimässä, Lapin parhaassa rokkistudiossa TicoTicossa. Mies tunnetaan myös Greedy Pigistä ja Tornion Musiikin toisena omistajana. >>>Til the end <<<

LASSE STENMAN, Haaparanta  Ansiokkaasti kirjoittanut Haparandabladettiin musiikista molemmin puolin Tornionjokea, kaiken muun kulttuurin lisäksi.

KAMOON KAAKAMOON-alapää soi, Kaakamo Vuoden 2016 lappilaisen kylän koko perheen hyväntekeväisyystapahtuma, jolla on saatu kerättyä varoja kylän koulun soittimien ostoon ja innostettu nuoret soittoharrastuksen pariin.

ROCK DJ SÄNDI, Keminmaa Tiskijukkailun oman tiensä kulkija, jonka työ on palkittu viime vuosina keikoilla muun muassa Iron Maidenin, Apocalyptican ja Nightwishin kanssa.

KIMMO ”Kime” KLEMETTINEN,  Kemi Merilappilaisartistien (Juha Alvari, The Meänland, Arja Havakka, Mika Jefremoff, Carl-Erik Thörn…) ahkerassa käytössä olevan Greatsounds-studion pyörittäjä ja Jari Sillanpään luottobändin Men In Blackin laulaja-kitaristi. >>>  Hiljaa leijaa maahan hiutaleet <<<

K E K S I –musiikkipalkinto on huomionosoitus ja kiitos paitsi eläville musiikkisepille, myös kunnianosoitus Lapin ja koko Tornionlaakson populaarimusiikin esi-isälle Ylitornion Kaulirannalla syntyneelle Antti Mikkelinpoika Keksille (1622 – 1705), josta se on nimensä saanut. Antti  lauloi Kalevala-poljennolla Laulua jäänlähdöstä Tornionjoessa 1677, kiersi talosta taloon  ja oli ensimmäinen nimeltä tunnettu suomenkielinen kansanrunoilija.

KEKSI-musiikkipalkinnon 2016 saaja julkistetaan viimeistään tammikuussa 2017.