WILLY CLAY BANDIN Svensktoppen-hittiä kuunneltu Spotifyissa yli miljoona kertaa

Willy Clay Bandiltä julkaistaan uutta musiikkia vuoden 2020 aikana

Kiirunalainen Willy Clay Band julkaisi vuosikymmen sitten pitkäsoiton Blue, joka  nousi Ruotsin albumilistan sijalle 16 ja levyltä lohkaistu sinkku Mighty good time  Svensktoppenin kahdeksanneksi.

Nyt tuo sinkku on  soinut Spotifyssä jo yli miljoona kertaa, josta yhtyeen laulaja Tony Björkenvall on hyvillään.

–  Minun on vaikea kuunnella omaa lauluani, mutta tunnen suurta ylpeyttä, että niin moni muu on halunnut. Miljoona ei paljoa merkitse isommille artisteille, minulle kyllä. Ekstra-ylpeyttä tunnen  myös siitä, että  me olemme tehneet suurimman osan itse.

Willy Clay Band on levyttänyt albumit Rebecca Drive ja Blue, joiden jälkeen yhtye jäi telakalle.  Maailmaakin ehdittiin kiertää ja eka levy tehtiin Nashvillessä, jonne yhtye on yhä tervetullut, mutta viime vuosina se on esiintynyt  säästeliäästi, pääasiassa kotikaupungissaan.

Kiirunassa heidät on nimetty kunniakaupunkilaisiksi ja Väylän Pyörteen pohjoinen dream-team muisti yhtyettä vuonna 2016 myös Keksi-musiikkipalkinnolla.

Jo edesmennyt toimittajalegenda Rolf Nilsén Norrbottens Kurirenista kirjoitti aikoinaan  kansainväliset mitat täyttävästä Willy Clay Bandista muun muassa:

”Bandet är så genuint att man närmast ramlar ut ur rullstolen av glädje och entusiasm och när Örjan Mäki sätter sig med sin pedal steel är man, åtminstone i sinnet och tankarna, någonstans i west Texas på en honky tonk bar.”