Ylläs Kino: KRISTA KOSONEN kätilönä Lapin sodassa

KatilokristaKinoYllas15Suomen suosituimpiin näyttelijöihin kuuluva Krista Kosonen on sanonut, että hänen roolinsa  Antti J. Jokisen ohjaamassa elokuvassa Kätilö on hänen tärkein tähän asti.

Kätilö  on kertomus Lapin sodasta, mutta  se on myös rakkaustarina. Se perustuu rovaniemeläissyntyisen Katja Ketun samannimiseen romaaniin. Elokuva on kuvattu viime kesänä ja syksynä Liettuassa, Pohjois-Norjassa ja Suomen Lapissa.

Kätilö nähdään Kino Ylläs-tapahtuman ennakkonäytöksenä 30.8. klo 21.45 Ihmisen Ringissä. Koko Suomen valkokankaille se tulee 4.9. alkaen.

Elokuvan maailmanensi-ilta oli 13.6. Shanghain kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, joka kuuluu maailman arvostetuimpien festivaalien joukkoon yhdessä Cannesin ja Berliinin elokuvajuhlien kanssa.

Siellä Krista Kosonen palkittiin juhlien parhaana näyttelijänä kätilö Helenan roolista. Hänen lisäkseen elokuvan päärooleissa nähdään Lauri Tilkanen, Tommi Korpela ja Pirkka-Pekka Petelius.

Sofi Oksasen Puhdistus-romaaniin perustuvan elokuvan jälkeen, joka kahmi eniten Jussi-palkintoja vuonna 2013, Antti J. Jokisesta on tullut Suomessakin arvostettu elokuvantekijä. Hän on ohjannut lisäksi Hollywood-leffan The Resident, jonka pääosaa tähdittää Hilary Swank. Hän on työskennellyt myös musiikkivideo-ohjaajana ja ohjannut lukuisia videoita useille maailmantähdille, kuten Celine Dionille, Anastacialle, Kornille, Kelly Clarksonille, Shania Twainille, Nightwishille, Lordille, Westlifelle ja Wyclef Jeanille.